lauantai 30. heinäkuuta 2016

Utopia 3 Spitsbergen Huippuvuoret

Ilmaston lämpeneminen sulattaa ikiroutaa Maailman Siemenpankin ympäriltä  (Guardian)  Myös lumivyöryt ovat lisääntyneet. Svalbardissa vanha koulu vajoaa roudan sulaessa rakennuksen perustusten alta. Nybyenin kylän takana oleva jäätikkö oli pienentynyt huomattavasti viime kerrasta. Olin Nybyenin taiteilijaresidenssissä kuukauden vuonna 2009. Toistaiseksi löytyy myös hyötyjiä: syntyy uusia venereittejä kuin ikijäässä oleet vuonot ovat avautuneet. Nyt pääsee ympärivuotisesti vierailemaan Pyramiden autiokaupungissa - joka ei sekään ole aivan autio. Myös maailman pohjoisimman kasvihuoneen kasvihuoneessa lisälämpö lisää kasvua. 

(..ongoing art-project with Andréa Vannuchi)

















keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Miksi valaat ovat aurinkoja?

Merenpohjaan vajonnut aurinko


Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät pitkän elämän, jonka kaari muistuttaa hyvin paljon ihmisten elämänkaarta lapsuudesta nuoruuteen ja vanhuuten. Kuoltuaan valaat painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi merenpohjassa kestää vuosikymmeniä. 

Tutkijat löysivät 70-luvulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa.  Kemosynteesiä tapahtui merenpohjan kuumien lähteiden läheisyydessä. Myöhemmin huomattiin (1987 meribiologi Craig Smith/University of Hawaii), että myös hitaasti hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa mikrobit ja arkkieliöt hapettavat valaan ruhosta vapautuvia yksinkertaisia epäorgaanisia aineita kuten rikki- ja typpiyhdisteitä sekä metaania. Kemiallisesta hapetuksesta syntyy eliöiden tarvitsemaa energiaa, hiilihydraatteja. Kemosynteesin arvellaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä. Kuollut valas on ikäänkuin merenpohjaan vajonnut aurinko. Näin valasauringot muodostavat yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän tärkeän verkoston. 

Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon - ja samalla myös luonnon monimuotoisuuteen. Tämä on yksi merkittävä, jopa sivuutettu tekijä, miksi valaiden suojelu on erityisen tärkeää. Valailla on paljon muitakin ekosysteemin ylläpitoon ja säätelyyn liittyviä tehtäviä: vasta hiljattain on paljastunut, miten monien syväsukeltajien, erityisesti kaskelottien, merenpohjasta nostama rauta ylläpitää monimutkaista ravintoverkostoa planktoneista merilintuihin. Kaskelotti käyttää ravinnoksen syvänteissä eläviä pohjaeläimiä, kuten kalmareita ja mustekaloja. Kaskelottien punertava rautapiroinen uloste on arvokasta ravintoa planktonille - ja rauta myös tehostaa merten kykyä sitoa hiilidioksidia. 

***

Vuodenvaihteessa olin onnekas. Pääsin avustajaksi valassafarilaivalle, ja opin taas yhden uuden asian, jossa valaat ovat tärkeässä asemassa ekosysteemin tasapainon ylläpitäjinä. Valaita ei turhaan lueta kuuluvaksi ns lippulaivalajeihin eli flagship species . 

Tunnelmia valassafarilta:

Mitä kaikkea voikaan arktinen talven syli tarjota: aurinkoja! 



Keskellä kaamosta, jolloin auringon oranssi valo on läsnä vain hetken vuorten lumisilla huipuilla, miekka- ja ryhävalaiden valkeissa evissä sekä valaiden hengityksessä, aurinko on läsnä kaikkialla. Auringonpilkut maalaavat revontulia taivaalle, jota halkoo auringoista koostuva linnunrata, ympärillä auringon valoa heijastavia planeettoja.

Tromssassa on parhaillaankin meneillään myös ihmeellinen aurinkonäytelmä: ympäröiviin vuonoihin on kerääntynyt suurin osa Barentsin meren ryhävalaista sillin pyyntiin - ryhävalas-perheitä, nuorisoa, uroksia sekä naaraita. Ne, tai oikeastaan he, ovat olleet siellä jo marraskuusta lähtien, ja todennäköisesti suuntaavat takaisin Karibialle laulamaan ja lisääntymään helmikuun lopulla. Ryhävalaat vaeltavat vuosittain Karibialta Barentsin merelle, mutta Tromssan vuonojen silliparvet on humpakeille (Humpback whales) uusi löytö, sillä ensimmäiset kaksi valasta ilmaantuivat näille seuduille vasta noin viisi vuotta sitten. Seuraavana vuonna ryhävalaita olikin jo 50, sitten parisataa ja nyt ainakin 700 yksilöä.

Kuva: Lauri Pietikäinen/Kalastaja kuivalla maalla-blogissa. Auringonvalo heijastuu ryhävalaan  hengityssuihkuun.
Jos valaat kiinnostavat, voit lukea lisää ryhävalaista Arctic Whale Toursin oppaan Lauri Pietikäisen blogista mm. siitä, miksi ennakkoluuloista huolimatta valaat ovatkin tervetulleita lisäkalastajia vuonoihin. Saalista riittää kaikille, myös ihmisille. Valaat pitävät sillit liikkeellä ja estävät niiden liikalisääntymisen. Toisin sanoen valailla on tässäkin kohtaa merkittävä tehtävä ekosysteemissä tasapainon ylläpitäjinä. Ilman valaita vuonoissa hillittömästi lisääntyvät sillit ovat aiheuttaneet happikatoa, josta pahimpina vuosina on seurannut ekokatastrofi eli kalojen massakuolema. Ilmastonmuutoksen arvellaan olevan yksi tekijä tässä uudenlaisessa kuviossa.

Uusi lähimatkailukohde on vielä sangen tuntematon


Pohjois-Norjan kaamos houkuttelee turisteja - Tromssa kuhisee matkailijoita, ja jopa hyvin kaukaa: Aasiasta, Australiasta, Afrikan ja Amerikan mantereilta. Monet ovat tulleet nähdäkseen revontulia  ja poroja ja kokeakseen lumen. Tromssassa valassafarilla mukana ollut ystäväni ihmettelikin: turistikaupat ovat täynnä poro- ja revontuliaiheisia pipoja, -paitoja ja kahvimukeja, mutta missään ei näkynyt valaanpyrstön kuvaakaan mukaan kotiin vietäväksi, vaikka lähivesillä on koko ajan meneillään tämä mitä ihmeellisin näytelmä! 

Tromssan päiväkirjasta:

29.12.2015
Arctic Whale Tours  Tänään kaiken nähnyt oppaamme, Lauri Pietikäinen, hihkui "uskomatonta, uskomatonta". Valaita oli kaikkialla ja ne tulivat lähelle. Ryhävalaiden talvinen viipyminen näillä vesillä, näin sankoin joukoin, on uusi ilmiö - Karibia saa odottaa, sillä täällä on runsain mitoin rasvaista silliä. Ja me turistit olemme kuin lapset karkkikaupassa: kaamosauringon pinkki-laikkusiksi värjäämät miekkavalasperheet piirittävät joka puolelta hiljakseen keikkuvaa laivaamme, jonka kannelta ahmimme näitä ihmeellisiä olentoja herkeämättä katseillamme. Isoäitiensä ohjaamina miekkavalaat pyytävät ja kokoavat sillejä. Samaan aikaan tarkkakorvaiset ryhävalasnuorukaiset, jotka eivät vielä taida laumansa kupla-verkkokalastus-yhteistyötä, käyttävät hyväkseen miekkavalaiden ruokapöytiä - kaikessa sovussa, sillä norjalaiset miekkavalaat ovat lempeitä, eivätkä ne saalista ryhävalaiden poikasia. Jänniä nämä valaskulttuurit, sillä Karibian lisääntymisalueilta ryhävalailla on karuja perheidenhajoamis-kokemuksia: sikäläiset miekkavalaat tappavat ryhävalaidenkin poikasia. Pohjoisessa voi toisiin luottaa, sillä täällä toimii valaillakin sosiaalidemokratia.


30.12.2015
Olen valasmummojen valtakunnassa. Valaiden suurperheissä se on isoäiti joka sanoo missä silliparvi seisoo. Meillä ranta-apinoilla ja valailla on muutakin yhteistä: vaihdevuodet - ja se vasta hienoa onkin, sillä siihen perustuu mahdollisuus isovanhemmuuteen ja viisauteen. Ollan valaiksi.



31.12.2015 
Työnsin lumella täyteen sullotun kahvipannun kotatulille ja läksimme joukolla vuonon rantaan. Porot seurasivat mukana - ei kahvinporot, vaan kesyt peurat, ne joiden naaraillakin on sarvet eli aurinkopeurat - kokonainen tokka! Haalean vihreät revontulet peittyivät varkain ammuttujen leijuvien hätärakettien punaan, joka valaisi oudolla tavalla lumivalkean maan ja sen porot. Rannassa avautui Tromssan taivas. Laivojen sireenit ulisivat vuodenvaihteen kunniaksi. Äänimeri resonoi ympäröivien vuorien kanssa muuttuen ryhävalaiden trumpetin mataliksi soinnuiksi, samalla kuin taivas täyttyi joka suuntaan räjähtävistä värikkäistä silliparvista. Porot eivät olleet moksiskaan taivaallisen meren näytelmästä, vaan kuopsuttivat tuoreen lumen alta jäkälää ja heinää.

Mutta mitä ajattelivatkaan ryhävalaat! Vuoden ensimmäisenä päivänä saimme seurata kymmenien ryhävalaiden ruokailua runsaiden silliparvien äärellä, ruokariittiä, jossa valaat eviensä ja vartaloidensa liikkeillä kokoavat silliparvet kuplaverkkoon lähelle veden pintaa. Vesi kiehuu silmiemme edessä, ja pian kuohunnan keskeltä nousevat valaat, kaikki yhtä aikaa, ylös vedestä vyötäröjään myöten valtaisat suut ammollaan - kuin tanssien. Hopeiset sillit kirpoavat tanssijoiden suista kuin ilotulitteet paikalle juhlimaan saapuneille merilokeille ja merikotkalle lahjoiksi. Ja tämä näytelmä toistuu, joka puolella laivaa, paikalla on useita parvia. Uskomatonta. Vuoden ensimmäinen päivä painuu vuorten taakse. Auringon punainen kajo hiipuu, laivamme salonki täyttyy punaposkisista ja autuaan onnellisista valasrakastajista.



***

Arctic Whale Tours on ainoa valassafareita tarjoava toimija Tromssassa, jolla on WDCS (Whale and Dolphin Society) sertifikaatti toiminnalleen. Sympaattisen Jacquelyne-laivan miehistö ja oppaat noudattavat yhdessä valaiden suojelujärjestön kanssa luotuja pelisääntöjä. Oleellista on se, että liikkuvia valaita ei seurata, ja ruokailevien parvien ympärille jätetään vähintään 100 metriä tilaa. Opas Lauri Pietikäinen tuntee valaat kuin parhaat ystävänsä - ja hän muistuttaa laivan vierailijoille:  pysähdymme, maltamme odottaa, niin valaat tulevat -ja se toimii. Valaat ovat myös oppineet käyttämään laivan seinää hyödykseen saalistaessaan sillejä: ryhävalaat ajavat sillit kohti laivan kylkeä. Laivan varjon huomatessaan silliparvi tekeekin äkkikäännöksen ja ryhävalaat ovat valmiina haukkaamaan suuriin suihinsa panikoivan silliparven. Valaiden keittiöt sijaitsevat usein juuri jyrkänteiden läheisyydessä. Vedenalaiset jyrkänteet ovat ekologisia hotspotteja, sillä vedenalaisten jyrkänteiden suojissa ja reunoilla luonnon monimuotoisuus kukoistaa monikerroksisina hyllyinä.

Hyviä kuvia valasretkiltämme löytyy Arctic Whale Safarin sivuilta.

Linkkejä:

Suosittelen myös vierailua paikallisella porotilalla, jota isännöi nuori saamelaisperhe: Tromsø Arctic Reindeer Farm. Sekä Arctic Whale Tour että  Tromsø Arctic Reindeer Experience löytyvät luonnollisesti myös facebookista.





Lapin Kansan -juttu valasturismista 2.2.2016 - myös Lauri Pietikäisen haastattelu.

Valastarkkailu-juttuja vanhasta blogistani:

Azorit:
Tulivuoren sydämestä syntyneet

Viena:
Valastarkkailua Vienanmerellä

Valasturismi ja merenpohjaan vajonnut aurinko  (vanha tekstini, joka on ollut jutunjuurena tässä)

torstai 15. lokakuuta 2015

EVOLUUTIO - esitykset

Oulun kaupunginteatteri 22.4
Salossa Kiva 20.11. klo 19.00
Rituaalimuseo 25.9. klo 20.00
Korjaamolla 16-18.10


Dystopia kahtia jakautuneesta maailmasta
Evoluutio sijoittuu lähitulevaisuuteen, aikaan jossa valtioiden sosiaaliset ja tekniset infrastruktuurit ovat hajonneet ja hyväosaiset ovat eristäytyneet suljettuihin kaupunkeihin. Näytelmä on kuvaus perheestä, jolla on tehtävä: heidän tavoitteenaan on luoda uusi ihmislaji, joka ei ole lähtökohtaisesti itsetuhoinen.
Evoluutio on työryhmälähtöinen projekti, jossa käsikirjoituksen runko ja kohtausten pohjat ovat syntyneet erilaisten harjoitteiden ja improvisaatioiden tuloksena.  Teatteri Quo Vadis on palkittu, kansainvälisesti toimiva ammattiteatteri, joka täyttää vuonna 2015 kolmekymmentä vuotta.
”Me ei käännytä toisiamme vastaan.”
Evoluutio sai kantaesityksensä Korjaamo Teatterin Stage -festivaalilla elokuussa 2015.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Järvikallas
Näyttelijät: Minerva Kautto, Timo Pajunen-Noroila, Maija Rissanen.
Ääni- ja valosuunnittelu sekä musiikin sävellys: Juha Tuisku
Lavastus ja puvustus: Tuula Nikulainen
Asiantuntija: Heikki Helanterä
Arvioitu kesto 1 t 40 min

LAVASTUS
Teatteri Quo Vadis

tiistai 18. elokuuta 2015

Evoluutio - Evolution. Lavastus - Set Design




Teatteri Quo Vadis: Evoluutio

ohjaus: Marko Järvikallas, valot Juha Tuisku
Esityskuvat yllä ja alla/ Juha Tuisku: valot ja ääni


Harjoituksista:


Omia kännykkäkuvia

Luonnoksia :

Yhden päähenkilön synty:

Hans oli nuori uroshirvi, joka ilmeisesti  juostuaan mäkeä alas kompastui
vanhaan lammasaitaanja taittoi niskansa.
Näin päättyi Hansin metsäinen vaellus - ja joka jatkuu osana Evoluutiota.
Kesän Hans vietti muurahaisten puhdistuksessa.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Meri on kotimme

Laura Naukkarinen: äänet, Tuula Nikulainen: veistokset, Andréa Vannucchi: valot ja varjot

Jungfruskär   7.6-31.8.2014







Saaristomeren kansallispuiston tiedote:

Saaristomeren kansallispuiston saarella voi tutustua kesänajan Itämeren alkuperäisasukkaiden merielämästä kertovaan installaatioon. Installaation ovat toteuttaneet varsinaissuomalaiset taiteilijat: äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen, folkloristi ja ympäristötaiteilija Tuula Nikulainen sekä valokuva- ja yhteisötaiteilija Anréa Vannucchi.

Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvan Jungfruskärin saaressa odottaa kävijöitä taideyllätys. Luontopolun varrella sijaitsevaan vajaan on rakennettu pieni installaatio, MERI ON KOTIMME, joka heijastaa Itämeren tarunomaisten alkuperäisasukkaiden, hyljeolentojen elämää. Installaatioon voi tutustua maksutta 7.6.-31.8. välisenä aikana. Installaation ovat toteuttaneet kolme Varsinais-Suomalaista taiteilijaa: Laura Naukkarinen, Tuula Nikulainen ja Andréa Vannucchi.


”Hylkeet ovat Itämeren susia, hyljeksittyjä, joiden syyksi luetaan monet ihmisten aiheuttamat ongelmat Itämeren ekosystemissä,” toteaa Nikulainen, joka on perehtynyt hylkeistä kertoviin taruihin. Pohjoisella pallonpuoliskolla on vanhoja selkie-tarinoita, jossa hylje muuttuu ihmiseksi ja ihminen hylkeeksi. Laajalle levinneet myytit kertovat hyljenaisesta, jonka kalastaja ryöstää vaimokseen, mutta tilaisuuden tullen vaimo kuitenkin karkaa takaisin merelliseen kotiinsa. On myös uskomuksia, jossa hukkunut tai hukuttautunut ihminen jatkaa elämää hylkeen muodossa.

Jungfruskärin saari sijaitsee Paraisten kunnan Houtskarissa, Saaristomeren kansallispuiston luoteiskulmassa, keskellä Kihtiä. Jungfruskärin saarelle ei kulje yhteysalusliikennettä, joten oma vene tai taksivenekyyti on tarpeen. Saaren telttailupaikka palvelee myös meloen paikalle tulevia.

Taiteilijat:

Äänitaiteilija ja säveltäjä Laura Naukkarinen Kemiönsaaresta on kansainvälisestikin tunnettu erityisesti kokeellisesta folkmusiikistaan, jota hän on tehnyt nimellä Lau Nau. Naukkarinen on tehnyt myös elokuvasävellyksiä sekä improvisoitua musiikkia mykkäelokuviin. Hän käyttää musiikissaan oman äänensä ja laajan soitinvalikoiman lisäksi esineiden tuottamia ääniä sekä kenttänauhoituksia.

Folkloristi ja ympäristötaiteilija, angelniemeläinen Tuula Nikulainen, on työskennellyt pitkään kuvataiteilijana sekä ympäristö- ja yhteisötaiteen saralla. Hän on tuottanut mm. Halikonlahti Green Art -tapahtuman sekä muita taidetta ja ekologiaa yhdistäviä projekteja, joissa teokset ottavat kantaa erilaisin teoin ympäristön tilan huomioimiseksi.

Andréa Vannucchi on brasilialainen valokuvataiteilija. Hän toimi aiemmin fyysikkona ja opettajana, mutta jätti yliopistouran yli kymmenen vuotta sitten taakseen ja löysi paikkansa Särkisalosta. Hän käyttää usein optista välinettä soveltaen teoksissaan valon heijastusta ja diffraktiota. Vannucchi vaikuttaa myös yhteisötaiteen saralla.
Houtskärin laiturissa

Andréa luo valoja ja varjoja

installaation synnytystä

maanantai 30. syyskuuta 2013

HYLKY

Tilateos Salon taiteilijaseuran juhlanäyttelyssä
Ääni: Lau Nau eli Laura Naukkarinen äänet ja Hyljeksityt





Paikka: entinen, nyt vallattu, Perniön kunnantalon huone:


Äänestä hyljeksittyjen puolesta: